Tuo varsin inhottava ja uusiin ihmisiin tutustumisen estävä pelko, joka on osa elämää.

 

Olen jo muutaman vuoden kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tosin olen myös ollut asiasta varsin vaitonainen, koska valitettavasti liian usein törmään ihmisiin joiden suusta kuulee sen tyypillisen lauseen että *vika on sun korvien välissä. Ei se nyt niin vaikeeta oo tutustua uusiin ihmisiin jos vaan viitseliäisyyttä löytyy*. No joillekkin se on helppoa, mutta ei mulle. Eikä varmasti niille muillekkaan jotka saman pelkotilan kanssa painiskelee. Vaan empä ole itse törmännyt vielä edes yhteenkään ihmiseen joka kärsisi samasta pelosta tai on joskus kärsinyt.

 

Ne ihmiset joiden on helppo sanoa tuo yllä mainittu, lihavoituna kirjotettu lause, on todennäkösesti sitä kastia joilla on aina ollut elämässä perus asiat kunnossa. Enkä mie voi käydä yleistämään tässäkään kohtaa, mutta joka kerta kun minä tuon lauseen kuulen, aiheuttaa lähinnä vaan surua ja pahaa mieltä. Vaikka perimmäinen tarkotus olisikin vaan kannustaa, mutta suoraan sanottuna ainakin itselleni tulee tuosta paha mieli. En minä sitä päälle päin ehkä näytä, mutta silti.

 

On totaalisen eri asia päästää lähelle ihminen joka on tuttu ja johon voi luottaa, kun taas esimerkiksi jossain juhlissa, joissa on paljon porukkaa ja liki yli puolet on itselleni vieraita, aiheuttaa se jo ahdistusta ja vapinaa. Kyllä mie tervehtiä osaan ja osaan myös esitellä itseni jos tarve vaatii, mutta kaikenlainen muu small talk itselleni ventovieraan ihmisen kanssa aiheuttaa jo kahta pahempaa ahdistusta.

 

Tätä pelkoa olen yrittänyt hoitaa käymällä terapiassa, mutta en sitten sitä katsonut omalla kohdallani toimivaksi vaihtoehdoksi. Mie olen aina ollut vähän sellanen hiljanen sivusta seuraaja, enkä ketään ole kovin helposti päästänyt lähelle. Jopa ihmisiin luottaminen kun on minulle melko vaikeeta johtuen enimmäkseen niistä kaikista lukuisista asioista ja tapahtumista joita minulla menneisyydessäni on. Myöskään elämä perheessä ei ollut kovin ruusuista.

 

Tässä kohtaa joku saattaa esittää kysymyksen että miten tätä sosiaalisten tilanteiden pelkoa sitten voisi miun kohdalla hoitaa? Mie olen tota kysymystä pohtinut itsekkin joka kerta kun tuota on miulta kysytty. Oikeastaan kokisin sen parhaimmaksi hoito-keinoksi että olisi joku sellanen ihminen, jonka olis tuntenut riittävän kauan ja johon noin muutenkin pystyisi luottamaan 100%:sesti. Tämän ihmisen kautta voisin kuvitella tutustuvani uusiin ihmisiin (esim. tämän jonkun ihmisen omiin kavereihin). Tätä kautta sitten voisi pikkuhiljaa tutustua ihan itse uusiin ihmisiin, kun on ensin saanut pohjalle muutaman terveen kaveri/ystävyys-suhteen.

 

On miulla toki jo yksi erityisen hyvä ystävä jonka kanssa ollaan tunnettu jo n. pari vuotta. Myös tämä ihminen on tietoinen tästä miun sosiaalisten tilanteiden pelosta ja olen siitä hänelle avoimesti kertonut. Aikoinaan kun mie tälle ihmiselle laitoin ensimmäistä kertaa viestiä suomi24:ssa, pelotti mua aivan sikana että minkälainen ihminen siellä ruudun toisessa päässä oikeen on ja että tuleeko sieltä kenties suora lyttäys, vai tuleeko yhtään mitään. Lopulta kun sain huomata kuinka ihana ihminen tämä toinen on, en oo päivääkään katunut että uskalsin tehdä aloitteen. Vaikka kyllähän se aika haasteellista oli kun otan huomioon miun historiassa tapahtuneet asiat ja epäonnistuneet ihmis-suhteet.

 

Meillä on suvussa ollut alkoholismia jo ennenkun minuakaan on ollut olemassa. Lapsesta asti olen saanut katsella ensin papan juomista, sitten isäpuolen juomista. Myös ex-poikaystävälle maistoi huumaavien lääkkeiden lisäksi viina. Jo tästä johtuen olen joutunut kaltoin kohdelluksi enemmän kun tarpeeksi. Myös lukuisia muunlaisia pettymisiä ihmisten suhteen on ollut. Tyhjiä lupauksia, valheita ja paljon muuta. Miulla ei oikeastaan ole yhtään tervettä ihmis-suhdetta taustalla.

 

Myös minä olen tehnyt lukuisia virheitä ja asioita jotka olisi yhtä hyvin voinut jättää tekemättä. Miullakin on omat vikani ja heikkouteni, enkä häpeä sitä myöntää. Vaikka ne kaikki asiat silloin tällöin pyörii mielessä, ja olen niistä jo jollain tasolla yli päässyt, osaan myös elää niiden kanssa tänä päivänä muuten.

 

Niistä kaikista asioista jäi ainoastaan masennus ja tämä sosiaalisten tilanteiden pelko. Tosin oli tämäkin jo aika suoritus saada asiasta näinkin pitkä teksti aikaseksi, koska tiedän ettei tästä asiasta ole niin helppoa pitää ääntä, koska ainahan se sitten pyörii mielessä että miten ihmiset tähän asiaan suhtautuu.